![]() |
| TOKO ALO1 Kirkkonummi 12.10.2013 |
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Weralle TOKOsta ALO1
Wera (Doniol Wind Of Change) tokoili eilen kanssani Kirkkonummella ja tuloksena ALO1 163p. Olen tyytyväinen tähän tokokisauran aloitukseen. Liikkeestä seisomisesta saatiin nolla, seuraamisista ja hypystä 8 ja kokonaisvaikutelmasta 9 ja lopuista 10 :) Suorituksella olimme kokeen toiseksi parhaita.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Viikonlopun kuulumisia ja vähän muutakin
Viikonloppuna oli Tuuloksessa, Hämeenlinnassa näyttely, jossa Sani (Doniol Ravishing Lass) oli ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa. Monen vuoden näyttelytauon jälkeen Sani oli Rotunsa Paras Veteraani ja toiseksi paras narttu saaden varasertin. Samassa näyttelyssä oli myös Martta (Doniol Yatzy Girl), joka sai EH4.
Wera (Doniol Wind Of Change) ja Täplä (Doniol Quite Perfect) olivat samaan aikaan mejäkokeissa, mutta jäivät tällä kertaa ilman tulosta.
Aiemmin olen unohtanut tänne kirjoittaa että Täplä (Doniol Quite Perfect) ja Elina Kautto voittivat tänä vuonna myös Spanielien tokomestaruuden Tuusulassa 11.8.2013 tuloksella EVL1 279,5p ja samassa kokeessa Elinan toinen koira, Fanny (Doniol Your Loyal Welsh) sai AVO1 175p. Elina ja Täplä ovat siis tänä vuonna sekä Spanielien että Springereiden tokomestareita!
Springerspanielit ry:n nettisivuilla on terveyskysely walesinspringerspanieleille, johon toivotaan mahdollisimman paljon vastauksi. Toivon siis että kasvattieni omistajat kävisivät vastaamassa kyselyyn! Myös minä toivoisin saavani tiedot mahdollisista sairauksista, jotka sinne kirjoitatte mikäli ette ole jo niitä minulle ilmoittaneet! Myös terveiden ja edesmenneiden koirien tiedot olisi tärkeää ilmoittaa! Kysely löytyy osoitteesta:
http:// www.springerspanielit.com/WSS/ wss_terveyskysely.htm

http://
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Upea viikonloppu takana
Kasvattaja on taas niin ylpeä kasvateista ja heidän omistajistaan!
Eilen oli Springerspanielien tokomestaruuskoe, jossa oli mukana kaksi Doniol-koiraa. Nämä kaksi sitten olivatkin todella taitavia ja saivat kaikki kolme jaossa ollutta kiertopalkintoa. Täplä (Doniol Quite Perfect) Springereiden tokomestari 2013 ja Fanny (Doniol Your Loyal Welsh) Tokotulokas 2013 ja Rockyn Kippo kiertopalkinto. Täplän tulos kokeessa oli EVL1 286,5pistettä KP sij. 2/9 ja Fanny AVO1 185,5p KP TK2. Paljon onnea Elina ja tytöt!
Tänään oli vuorossa spanielien taipumuskoe Lopella. Mukana oli kaksi kasvattiamme, Weran jälkeläiset Daisy (Doniol Careless Whisper) ja Dani (Doniol Chase The Wind), jotka molemmat suorittivat kokeen hyväksytysti! Onnea Pasi ja Daisy sekä Dani ja Mikko!
Lisäksi mejäkokeessa oli tänään Pele (Doniol Born To Cathc Ducks) saaden AVO2 tuloksen. Onnea Pele, Vuokko ja Peksa!
Edellisen päivityksen jälkeen on myös Wenla (Doniol White Blossom) saanut RTK1 koulutustunnuksen rallytokosta. Tuo ei valitettavasti päivity koiranettiin, koska kennelliitto ei vielä ole hyväksynyt rallytokoa viralliseksi lajiksi, mutta siitä huolimatta olemme oikein ylpeitä Wenlan ja Heinin suorituksesta, onnea!
Joensuun näyttelyssä 11.8.2013 Elli (Doniol Bea At Wild Fellow's) sai toisen sertinsä. Onnea Elli ja Minna!
Lisäksi Börje (Doniol Birds Beware) suoritti vesityökokeen saaden 2 pistettä.
Varmasti taas olen unohtanut joitain tuloksia, joten laittakaahan viestiä niin lisään...
Eilen oli Springerspanielien tokomestaruuskoe, jossa oli mukana kaksi Doniol-koiraa. Nämä kaksi sitten olivatkin todella taitavia ja saivat kaikki kolme jaossa ollutta kiertopalkintoa. Täplä (Doniol Quite Perfect) Springereiden tokomestari 2013 ja Fanny (Doniol Your Loyal Welsh) Tokotulokas 2013 ja Rockyn Kippo kiertopalkinto. Täplän tulos kokeessa oli EVL1 286,5pistettä KP sij. 2/9 ja Fanny AVO1 185,5p KP TK2. Paljon onnea Elina ja tytöt!
![]() |
| Elina, Fanny ja Täplä sekä tuomari Harri Laisi |
![]() |
| vas. Daisy, Pasi, Mikko ja Dani |
Edellisen päivityksen jälkeen on myös Wenla (Doniol White Blossom) saanut RTK1 koulutustunnuksen rallytokosta. Tuo ei valitettavasti päivity koiranettiin, koska kennelliitto ei vielä ole hyväksynyt rallytokoa viralliseksi lajiksi, mutta siitä huolimatta olemme oikein ylpeitä Wenlan ja Heinin suorituksesta, onnea!
Joensuun näyttelyssä 11.8.2013 Elli (Doniol Bea At Wild Fellow's) sai toisen sertinsä. Onnea Elli ja Minna!
Lisäksi Börje (Doniol Birds Beware) suoritti vesityökokeen saaden 2 pistettä.
Varmasti taas olen unohtanut joitain tuloksia, joten laittakaahan viestiä niin lisään...
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Tervetuloa laumaan Majakkasaaren Pirkka Pekka
Eilen kävimme hakemassa sileäkarvaisen noutajan pennun. Pentu on meidän Rasmuksen poika ja tarkoitus on että siitä tulee Teemun harrastuskoira. Ainakin nyt pennun nimi on Tahvo, mutta katsotaan muuttuuko se vielä ;)
Me emme kuitenkaan ole vaihtamassa rotua! Walesit ovat edelleen tärkeitä!
Doniol Bea At Wild Fellow's "Elli" kävi uudestaan lonkkakuvissa ja nyt tulos parani C-C :ksi. Bella ja Buddy oli myös kuvissa joku aika sitten, mutta niiden tulokset eivät vielä ole tulleet kennelliitosta.

tiistai 9. heinäkuuta 2013
MEJÄ tuloksia
Ahkerat kasvattiemme omistajat ovat olleet jäljestämässä. Viime viikonloppuna Doniol Bea At Wild Fellow's "Elli" sai VOI1 tuloksen ja Doniol Born To Catch Ducks "Pele" sai AVO1 tuloksen. Paljon onnea Minna & Elli ja Vuokko, Peksa & Pele!
lauantai 25. toukokuuta 2013
paljon päivitettävää...
Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen päivityksen jälkeen...
Martan ja Nemon pennut ovat lähteneet omaan kotiin, onnea yhteiselle taipaleelle Danny, Jasu, Onni, Jesperi, Mökö, Kamu, Hertta, Iines ja Sissi omistajineen! Kaikilla pennuilla tuntuu olevan kaikki hyvin :)
Tokokokeissa on ahkeroinut Täplä (D. Quite Perfect) ja Elina. Tuloksena tälle keväälle kaksi EVL1 tulosta. Onnittelut Täplä & Elina!
Näyttelyissä on käynyt useampikin koira, menestys on ollut kirjavaa. Parhaimpina tuloksina tälle vuodelle on B-pentueen menestys. Börje (D. Birds Beware) 2 x sert ja VSP, Elli (B. Bea At Wild Fellows) sert ja varasert, Pele (D. Born To Catch Ducks) vasert ja Bella (D. Beacon Of Joy) pn4.
Mejässä Wera (D. Wind Of Change) sai toisen VOI1-tuloksen ja on nyt yhtä vaille jälkivalio. Börje (D. Birds Beware) ja Elli (D. Bea At Wild Fellows) saivat molemmat toisen AVO1-tuloksen ja siirtyivät voittajaluokkaan. Pele (D. Born To Catch Ducks) sai AVO2 -tuloksen ensimmäisestä kokeestaan.
Varmasti on muutakin tapahtunut, mutta juuri nyt en muista, joten lisätään myöhemmin...

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Fanny agilitykisoissa
Fanny (D. Your Loyal Welsh) ja Elina olivat tänään ensimmäisen kerran 3 luokan agilitykisoissa.
Molemmilla radoilla yksi virhe ja vähän yliaikaa, mutta ihan hieno alku vaativassa luokassa!
Koko viikon olemme normaalin arjen keskellä järjestelleet pikku prinsessamme ristiäisiä. Tänään Sennan pikkusisko sain nimeksi Selina Reetta Elviira. Yhteiskuva perheestämme on päivitetty sivuillemme meistä sivulle.
Martan ja Nemon pennut kasvavat hurjaa vauhtia ja koko ajan oppivat uusia asioita. Ruokailua edeltävän pillinäänen ne ovat jo oppineet hyvin ja nyt on muutaman päivän ajan käyty jo ulkoilemassakin. Pentulaatikossa osataan jo leikkiä ja painia ja pieniltä erimielisyyksiltäkään ei aina vältytä. Kuvia pennuista löytyy sivuiltamme pentulaatikosta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)