sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Börjelle serti ja Rasmukselle TK1

Börje, Doniol Birds Beware, oli tänään ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään Kokkolan kansainvälisessä näyttelyssä. Tulos oli upeasti toiseksi paras uros ja sert! Pojalla on ikää vasta 9kk. Paljon onnea Mari ja Börje!

kuva Emma Ahvenlampi
Itse olin tänään tokoilemassa meidän Rasmuksen kanssa ja saimme viimeisen ykköstuloksen alokasluokasta, joten Rasmus on nyt TK1!

Weran pennut lähtivät viikko sitten omiin koteihinsa ja kaikilla kakaroilla tuntuu menevän oikein mukavasti ja ne ovat hurmanneet omistajansa. :)

Viime viikoina on suru-uutisiakin kuultu kun Minttu (Doniol Essence Of Life) ja entinen sijoituskoirani Ronni (Benton Its About Time) ovat kuolleet. Molemmilla koirilla oli kyllä ikää, mutta ainahan se on surullista. Voimia Emma ja Hannele!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Pikainen uutispäivitys viimeisen kuukauden tapahtumista

Pennut ovat nyt seitsemän viikon ikäisiä ja lähtevät kaikki omaan kotiinsa noin viikon kuluttua. Luottovalokuvaajamme Anna Mannermaa kävi kuvaamassa pentuja 7vko syntymäpäivänä. Annan ottamia kuvia voi ihailla osoitteessa
http://shokki.1g.fi/kuvat/Yksityiskuvaus/Doniol/Doniol%20C-pentue/
Viimeisessä kuvassa on pentujen emä Wera ja pentujen isomummo Frida.

Näyttelyissä olemme käyneet muutaman kerran kuluneen kuukauden aikana.

Doniol Apple Of My Eye "Emma" paras pää Karkku 9.6.2012
Tärkeimpinä tuloksina varmaan Karkussa Springerinäyttelyssä Emman (D. Apple Of My Eye) pää oli rodun kaunein. Ressu (Red And White's Mercury In The Sky) oli jälkeläisineen BIS-2 jälkeläisryhmä. Viivin pennut sijoittuivat urospennuissa 2.-4. sijalle. Kotkan kansainvälisessä näyttelyssä oli mukana "maahanmuutajamme" Ressu ja Viivi, jotka molemmat saivat ERIn ja Viivi oli vielä PN4. Helsingin näyttelyssä kastuimme koko porukka kunnolla, mutta mukavaasti kaikki kasvattimme saivat ERIn ja Wilma myös SA:n ja sijoittui PN4.

Kesäkuun alussa 6.6.2012 jouduimme jättämään hyvästit rakkaalle Tommylle (Hammalgårdens Appetite For Success). Tommy oli jo yli 14vuotias, mutta silti aina luopuminen on yhtä raskasta.

Hammalgårdens Appetite For Success "Tommy" 10.3.1998-6.6.2012

lauantai 12. toukokuuta 2012

Tokoilua

Rasmuksen kanssa on käyty kahdessa tokokokeessa viikon välein. Tänään Hämeenlinnassa tuloksena ALO1 178p KP, sij. 1/8. Tuomarina oli Marja Ala-Nikkola. Viime lauantaina olimme Tuusulassa ja siellä tuloksena oli ALO1 165p sij 2/9. Tuolloin tuomarina oli Harri Laisi.

Kasvattejamme on myös nähty tokokehässä, kiitos Elinan aktiivisuuden. Molemmissa edellä mainituissa kokeissa oli Täplä (Doniol Quite Perfect), joka sai Tuusulasta EVL2 ja Hämeenlinnassa jäi tuloksetta vaikka monta liikettä meni erinomaisesti. Täplä on kyllä näyttänyt että ykköseenkin on mahdollisuudet kunhan kaikki onnistumiset sattuu samaan kokeeseen. Myös Fanny (Doniol Your Loyal Welsh) oli Tuusulan kokeessa, tuloksena AVO2. Kunhan Fannyn paikallamakuu tulee kuntoon on luvassa huipputuloksia...

perjantai 4. toukokuuta 2012

Weran pennut syntyivät

Weran (Doniol Wind Of Change) ja Ricon (Mawredd Wystrys) pennut, 3 urosta ja 3 narttua, syntyivät viime yönä. Pennut ja emä voivat hyvin. Wera on erinomainen äitikoira :)



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Pentuja, näyttely ja treeniä

Wera muistuttaa valasta. Se ei itse ymmärrä olevansa kantava vaan vauhtia on ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Välillä se tuskaisesti vingahtaa kun ei voikkaa nukkua lempiasennossaan sammakkona (mahallaan takajalat ojennettuna taaksepäin)... Pentujen pitäisi syntyä reilun viikon päästä, joten vielä saamme jännittää :)

Kennelimme osaomistuskoira Ressu (Red And White's Mercury In The Sky) tuli kolmannen kerran isäksi 20.4.2012 kun Koupiossa syntyi 6 pentua Rosalle (Sparklecreaks Ice Queen). Lisää näistä pennuista löytyy Rosan sivuilta http://icequeenrosa.webs.com/ Onnittelut Rosan perheelle pienistä pisamanaamoista!

Lauantaina harrastimme täsmänäyttelyttämistä eli kun kasvattaja ei tällä hetkellä ole niin innokas juoksemaan monessa näyttelyssä, olimme isommalla porukalla Loviisassa, 9 kasvattia ja maahanmuuttaja-Aune. Siellä Martta (D. Yatzy Girl) sai varasertin ja Sissi (D. Image Princess) oli rotunsa paras veteraani (ikää mummulla on jo 11,5v). Näiden lisäksi SA:lla palkittiin Frida (D. Key To Your Heart) ja Emma (D. Apple Of My Eye). Suurin osa muista koiristamme oli myös erinomaisia. Kasvattajaryhmämme oli rotunsa paras koirien suuresta ikäjakaumasta huolimatta (1-11v). Kiitos kaikille läsnäolleille ja erityisesti Elinalle ja Arjalle sekä Sadulle koirien esittämisestä! Oli oikein mukava päivä!

Nyt tulevana lauantaina pidämme pentutreffejä taipparitreenien muodossa ja samalla myös mejätreeniä taipparit suorittaneiden koirien kanssa. Jos et vielä ole ilmoittautunut mukaan, mutta kiinnostusta olisi niin ota yhteyttä Mirkaan!

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kevään kuulumisia

Wera vaikuttaisi olevan kantava, joten pentuja pitäisi syntyä toukokuun alussa.

Järjestämme 28.4. Doniol-treffit, jolloin on mahdollisuus harjoitella esimerkiksi mejää, jos lunta ei ole enää kovin paljon metsässä. Lisätietoja tästä Mirkalta.

Rasmuksen kanssa on kisattu agilityssä ahkerasti maalis-huhtikuusa, mutta luokkanousu ei ihan vielä onnistunut. Tosin kakkosissa on ihan kiva kisata, kun ohjaajakaan ei ole kovin nopea ja taitava... Agility on nyt kisojen suhteen tauolla, mutta tarkoitus on yrittää tokoa. Wera oli Elinalla juoksuhoidossa ja pääsi myös treenaamaan tokoa. Nyt se saa lähinnä keskittyä tuleviin pentuihin, mutta toki jotain pientä aktivointia harrastetaan...

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Wera astutettu

Wera (Doniol Wind Of Change) on astutettu Ricolla (Mawredd Wystrys). Mikäli kaikki menee hyvin pentujen pitäisi syntyä toukokuun alussa ja luovutusiässä ne ovat kesäkuun lopussa.